29. toukokuuta 2013

Miuski askarteleepaskartelee... talkoot pystyyn!


Eli projekti olisi nimeltään makkarin yksi seinä uusiksi!



Tarvitsisin siihen kirjojen sivuja ja muutamia sarjakuvia (B.Virtanen, Baby blues ja Viivi & Wagner) leikattuina. Itse siistin kyllä sarjakuvat jos niikseen tulee…



Tarkoitus olisi siis täyttää yksi seinä näillä. Olisi superia jos kirjan sivut olisivat vanhoja, kulahtaneitakin ja kellastuneita. Sekaan uudemman näköisiä, että saadaan elävä pinta. Sekaan muutamia sarjakuvia jotka kuvastavat meitä, meidän perhettä.



Ihan pari sivua ja sarjista kun ei riitä niin röyhkeästi tulen pyytämään ”apukäsiä” ja projekti tullaan laittamaan blogiin kuvien kera. Ja talkooporukkakin on tervetullut, koska tarkoitus on ajaa mies ja apinat mäkeen tekemisen ajaksi. 

Miehen kommentti taustalta: "Tekstit kiitos suomeksi, englanniksi saa olla sivu tai kaksi, mutta ruåttia ei sanakaan sekaan..."

Mistä ajatus lähti - No IKEAsta!

Olin systerin kanssa siellä pyörimässä, kun näin seinän johon oli liimattu sivuja kirjoista. Mä sanoin, että apinoiden värittämän seinän vois niin peittää jollain ja siitä asti ajatus on kytenyt. Eilen mies kuunteli mun ehdotusta ja totesi sen hyväksi ja mietti jopa mitä seinälle voisi laittaa. Mä saisin ihan itse askarrella, hän nappaa apinat pois tieltä.


  
Katsotaan mitä syntyy... 

Muoksista: OMV:n puolella mä siis huhuilen apuvaisia tähän projektiin. Ajattelin tarkentaa vielä, mutta toki saa ottaa yhteyttä jos tahtoopi mukaan talkoisiin ;) Ihan muutamakin sivu auttaa jo kovasti.

Multa kyseltiin, että onko aihepiirillä väliä, no ei oikeastaan, mutta tottakai runoja sekaan olisi ihana saada. Tiedän ettei kukaan nyt kirjojaan rupea moisen takia repimään joten en ole kranttu ;)

17. toukokuuta 2013

Miuskin herkkuhenttuset - testatusti herkkua ;)

Valmistukseen tarvitset:

4 dl kaurahiutaleita

2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g voita (margariinikin ok, mutta voilla tulee rapsakammat)
2 munaa

Suklaadippiä varten tarvitset mieleistäsi suklaata jota sulatat. 
Tumma suklaa on oma herkku!

Valmista näin:


Vaihe 1

 
(Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen)

Sulata voi ja jätä jäähtymään.
Yhdistä kulhossa kuivat aineet.
Lisää sulatettu, jäähdytetty voi ja sekoita kunnolla.
Lisää joukkoon munat.

Nostele taikina nokareiksi leivinpaperille (n.2tl on hyvä määrä). Jätä kauralastujen ympärille leviämisvaraa reilusti!
Paista herkkuhenttusia 200 asteessa n. 5-8 minuuttia kunnes kauniin ruskeita.

Jäähdytä hyvin ennen suklaadippaamista!

Vaihe 2

Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Varo ettet käräytä karsean makuiseksi.

Ota lautanen/tarjotin/uunipelti jossa puhdas leivinpaperi.
Dippaa henttuset suklaaseen ja laita ne lepäämään kunnes suklaa on hyhmettynyt.
Jos saa nostettua kylmään niin aina parempi!

16. toukokuuta 2013

Jimpula kutsuu vaippakierrokselle...

Lupailin OMV:n nassukirjassa, että esittelen vähän meidän vaippaelämää. Tänään mulla oli oikea puuska ja sain vihdoinkin liikautettua vaipat täytettynä niiden omaan säilytyspaikkaansa. 
Tässä "jonkin aikaa" onkin olohuoneen lattia puhtaanpyykinkorin ja apukorin kanssa toimittaneet "lomapaikan" virkaa...

No lomat on lusittu ja vaippa-armeija laitettiin jälleen ojennukseen...

Tervetuloa lyhykäiselle kierrokselle Jimin vaippamaailmaan!

Avaahan rohkeasti ovi...

Tällaista löytyy ovien takaa...

Yhdet villikset ja kokeilussa oleva villakuori makoilevat jatkokuivatuksessa olevan R&R aio:n kaverina ja harkkahousut pitävät yhden pul-pussin kanssa seuraa. Ihan sovussa ovat olleet tähän asti.

Imujen paikka on yläkorissa, myös kuivaliinat sun muut asuvat täällä.

Sisätäyttikset ja mahdolliset sisävaipat halusivat muuttaa imujen alle. On kuulema paljon yhteistä juttua ja aika kuluu paremmin...

Taskuvaipat miettivät kerrosta alempana, että miksi he eivät saaneet näköalamestaa...

Villikset eivät valita, ne ovat sulassa sovussa ja ovat antaneet oman sopukan myös vanhoille Vekkuli-kuorille...

Yöpakettien mielestä pul-kuoret ja fleecepäälliset ovat mukavan hiljaisia...

Esittelykassi nauttii omasta tilastaan ja kiitoksena siitä toimii myös reissuvaippojen asuntovaununa.

Meillä tuuletetaan villiksiä näin...

Juuri pesty likavaippojen säilytyskassi on kuivumassa soodasodassa mukana olleen villaimun kaverina. Imu on vain pudisteltu ja unohtunut rauhoittumaan. Oli aika kiivas tapaus...

Likavaipat odottavat kiltisti pesuun pääsyä täällä...

Nämä villikset nauttivat pesusta ja odottavat siirtymistä lanoliinikylpyyn. Ihmeen hiljaisia, taisi olla rentouttavaa...

Kiitos kierroksesta ja Tervetuloa uudelleen!

Toivoo,
Jimpula




























13. toukokuuta 2013

Voehan bataatti!



Mulla oli eilen ihana päivä! Aamulla sain aamupalan sänkyyn ja apinoilta onnittelut halien, pusujen ja korttien ja lahjojen kera. Yksi apina tosin nukkui, kun sydänsurut valvottivat yön. No onnittelut tulivat sitten herättyään kyllä. Hengailtiin rauhaisasti kotona ja sitten mentiinkin jo mun porukoille juhlistamaan omaa äitiäni. Ihanaa syötävää ja laatuseuraa riitti.

Teinit olivat omaa äitiään tapaamassa ja mies polki kahden apinan kanssa pyörillä Mummilaan. Mä ja Jimpula mentiin autolla ajallisista syistä. Aikataulu petti, kaikki oli hukassa! No kaikkea ei löydetty joten kadonnutta lahjakassia paikkasi sitten Elisan muovikassi :D

Pyörällä liikenteessä olevat lähtivät mua ja Jimpulaa aikaisemmin. Jäätiin siis vielä hetkeksi viihdyttämään Mummia, Ukkia ja Tättää. Mun isä nuortui muutaman vuosikymmenen paahtaessaan Jimin kanssa. Sitä iloa oli niin ihana katsoa!

Kotona odotti tuttu kaaos, sen rakentumiseen ei tarvita kuin viisi minuuttia :D No pikainen siivoskelu ja sitten saikin taas olla. Ilta sujui mallikkaasti lähes loppuun asti. Tosiaankin lähes… Jimpula meni nukkumaan veljensä pelikonsoli kädessään, ei saanut ottaa pois ja mä sitten luovutin ja sinne se sitten sammahtikin helpolla. Sitten oli keskustelu X teinin kanssa joka johti totaali hernerokkapurkin nenään vetoon sieltä puolen. Mä käytän kyllä toisenlaista sanontaa, mutta se tuntuisi tulevan tekstin osalta suorastaan sairaalta :D

Teki niin tai näin niin aina menee väärin päin, mä en enää jaksanut vaan suunnittelin jo siirtyväni lasten kasvatuksesta bataatteja viljelemään. Ne ei valita…
No mä näin sitten unta bataateista! Mun viljelmä tosin ei oikein kukoistanut. Bataatit jäi aneemisen pieniksi ja yhteen lohkoon iski jokin pöpökin. Tämän unen puoltamana jätän bataattien viljelyn toisille…



Eilen muuten oli hauska tapauskin! Meiltä pyydettiin muutamaa vaippaa! Olin juuri toteamassa ettei meillä kyllä kertsejä käytetä, kun tiesin kysyjän käyttävän tytöllään niitä, mutta hän ehti sanomaan, että ”teillähän käytetään niitä kestoja?” ja voi, Jimpulan muutama vaippa meni siis lainaan! Pistin mukaan pul-pussin ja saatesanat ettei tartte pestä ennen palauttamista ;)

Tämä aamu alkoi 5:30 sillä, että havahduin Jimin huutelevan Matiasta ja kuulin miten pelikonsoli oli päällä. Siellä jätkä oli omassa sängyssä täysin hereillä ja ”pelasi”… jep! Mä niin nappasin pojan sieltä syliin todeten, että annetaas veljen vielä nukkua ja mennään mekin takaisin unille vielä hetkeksi. No meidän  välissä ei jäbä kovin nopsaan rauhoittunut vaan pyöri ja potki ja pyöri… sitten sammui ja tottakai puoliksi mun päälle.

Mun oikea jalka alkoi huhuilemaan verta jossakin vaiheessa. Jimpulan pää painoi johonkin suoneen ikävästi. Mä en uskaltanut yskäistä, saati sitten siirtyä :D Lopulta mä hiljaa kutitin Jimpulaa ja sain sen unissaan kääntymään siten, että pää oli enää hitusen mun reiden päällä ja hiljaa pudotin siitä sen pään patjalle. No mä sain siis laskettua jalat maahan ja olin tyytyväinen.

Joo olin siihen asti kunnes tajusin etten saa mistään kiinni! Millä hitsillä mä pääsen ylös?!
Keräsin kaikki voimani  ja keskitin kaikki ajatukseni röllykän alla piileviin vatsalihaksiin. Ei jumbe! Mä ihan oikeasti pääsin kuin pääsinkin ylös! Mulla siis ON vatsalihakset :D Hetken intoilin ja siirryin toiselle puolelle odottamaan aamun vierasta.

Nyt olis paluu miehen vuorotyön pariin taas. Saas nähdä miten osaan illat taas olla, kun se on töissä ja mä apinoiden kanssa keskenään. No vaippajuttujen merkeissä ainakin tämä viikko menee ja Tampereen miittiä odotellessa! :)
Nyt pitänee jatkaa taas kotihommien merkeissä, mä en tajua miten tää kämppä tälleen aina vaan räjähtää, kerta toisensa jälkeen! No, siihen puree vain yksi lääke: siivoaminen!

Kivaa päivää kaikille! :)

11. toukokuuta 2013

Puheripulia pukkaa - osaanko mä edes kirjoittaa blogiin...

Se olisi lauantai nyt! 

Tänään palautuu mun oma esikoiseni reissustaan. Kyllä mä taas tunnen olevani niin kaivattu... Niin Insku on siis Hesassa Iso-Mumminsa luona piipahtamassa näin pidemmän viikonvaihteen ollessa. Siellä neiti saa olla rrrrinsessa joka hemmotellaan pilalle ja samalla saa "vapaata veljistään" ;) Pikkuveljet kuulema ovat välillä hyvin rasittavia...

Eilen puhelimessa Iso-Mummin kanssa turisin ja neiti piipahti sisällä käymässä. Kuulema neitiä ei sisällä pahemmin näy, kun naapurissa on joku tyttö jonka kanssa viihtyy. Peppi taisi olla nimensä ellen väärin muista. Iso-Mummi totesi, että "Täällä olis sun äitis, haluatkos sanoa jotain?" ja taustalta kuului vastaus "Ei mulla nyt ole mitään asiaa, saanko colaa?". Jep, ikävä selvästikkin oli :D

Eilen olin kirppiksellä. Kuvitelkaa: MÄ pääsin pois täältä neljän seinän sisältä ja sain vielä shoppailla ihan ilman apinoita!!! Turussa on Pikkusiili, lastentarvikekirppis ja siellä sain jutella ihan kestovaipoista ihanan ihmisen kanssa. Jäin miettimään, että toivottavasti kohdataan vielä joskus uudelleen!

Hänellä oli loossissaan kestovaippoja, huomasin merkillisiä ja itse tehtyjä taskuvaippoja, nauhavaippoja ja sitten vieressä imuja. Hinta ei todellakaan ollut mikään korkea". Jos meillä olisi tarvetta taskuille ei olisi siellä yhtään jäljellä! Kaikki olisin raappassut mukaani :D
Hän sitten uskaltautui aloittamaan kestovaippa-aiheisen jutustelun ja kertoi avoimesti miten on itse tehnyt sitä ja tätä mallia mukaillen jne. ja sitten mä tietenkin kysyin onko ooämveestä kuullut. Ei ollut.
Kerroin ryhmästä ja jäsenistä ja siitä miten arvostamme käsityötä enemmän kuin huutis  yhteensä jne. Kerroin myös, että tää mun perustama ryhmä eroaa monista muista sillä tavalla, että siellä oikeasti turistaan. Ylisitin porukan aika hyvin, että olette kuulkaas oikeasti ihania enkä sitä peittele!
No hän totesi, että "Sähän tiedät sitten paljon mua enemmän...anteeksi..." ja mä heti sanoin ettei saa pyytää anteeksi. On niin ihme, että joku uskaltautuu kestoista aloittamaan keskustelun! Mä olin otettu ja innoissani! :D

No turina jatkui vielä hetken ja mulle jäi todella hyvä mieli! Mies tuhisi muutaman metrin päässä - yllättävää!


Niin loossi on nro 128 ja Pikkusiilissä Manhattanilla Turussa...



Löysin mä meillekin jos mitäkin! Jimi sai uusia vaatteita, sopivia ja reilujakin :D Nyt on hyvä syy pakkailla pakettia sellaiselle pienelle miehelle jonka haltijatarkummiksi olen omahyväisesti itseni nimennyt ;) Sellainen ihana mini, pusupoika joka kuolasi mut viime vierailulla ja nauroi mulle aurinkoisesti, kun varastin hänet itselleni vähäksi aikaa. Johan iskee taas ikävä... Ai juu, kai se kuhmukin laski jo pois? Sellaisen onnistui täällä saamaan, kun meidän lattia on liian magneettinen ja sotkee tassujen konseptin totaalisesti etenemispuuhissa.

Meillä on pitkästä aikaa vaippaongelma! Niin meillä, mulla joka tietää vaipoista  ja imuista ja joka toimii tukihenkilönä niille joilla ongelmia tai pähkäilyjä. Mullakin on ongelma: Liian vähän sisätäyttiksiä!!! :D Joo tosi iso ongelma... Jimi varmaan joo on vaipoitta täällä... :D 
No mä pistin myyntiin juuri useamman vaipan, että saan rahoitettua uusia. Olen NIIN iloinen, että ne menivät kaupaksi, tosin yyveelootassa odottaa aika monta viestiä joihin pitäisi vielä vastata niin asiat hoituisivat ihan loppuunkin asti ;)

Ja mitä meinaan hankkia? Sitä moni (no ainakin yksi...) miettinee joten vastataanpa. Mä olen aikeissa katsoa Onnibumin sisätäyttiksiä lisää. Helli-tuotteen vaipattimia on useampia, mutta saattaa olla, että niitäkin... sitten mä mietin kehtaisinko kysyä Miisamammalta, että olisiko hänellä halua ommella sisätäyttis tai pari, kun mallinsa on Jimille niin hyvä taskujen osalta! 
Katson mitä löytyy käytettynä ensin, että saisin useamman. TSI-vaipat ovat yhtä tervetulleita, mutta epäilen ettei kukaan huutele "mä tossa tekaisin onnibumia mukaillen vaipan" joten en kehtaa kysyäkään. Mä vaan olen niin peruspihi, että haluaisin säästää ihan urakalla! Just kattelin, että oli tarjousta 2 sisätäyttistä 10€ yhteensä joten voinette aavistaa miten nämä korkeammat hinnat kirpaisevat...

Tajusin muuten, että Jimin vaippakausi voi hyvinkin lähestyä jo sen päätepistettä, tosin se voi olla vasta puolessakin välissä, mutta kuitenkin. Mitä mä teen, kun toi poika oppii kuivaksi? KÄÄK! En mä halua edes ajatella... Miten niin tämä mamma on koukussa kestoihin ;) Onneksi on naamakirja ja ooämvee, mun "vauvani" joka sekin on kasvanut ihan turkasen paljon! Katselin, että ei kauaakaan, kun alkaa 2000 jäsenen raja häämöttämään.

APUA! Mulla on puheripuli, nyt mä sen huomaan! Onkohan sittenkään viisasta päästää mua tänne turisemaan :D Ei kukaan jaksa lukea...

Hei pakko jakaa vielä tällainen juttu ja kuva. Mun apinoista vaipoissa oleva sai tuossa uudet villikset...

Eiks olekkin IHANAT? Nämä on valmistanut jo villisten puolelta tutuksi tullut Tuuli :) ja nyt en kerrokaan enempää, jätetään loput hänelle...

No mä julkaisin tämän kuvan eilen ooämveellä ja se herättikin keskustelun "Miksi kaikki apinat himoitsevat tiskikonetta?". Niin, miksi? Mä muistin heti miten mä löysin mun keskimmäiseni useampaan otteeseen ihan tiskikoneesta tai ainakin luukulta kuten...


No, kaipa se on vaan "jokin juttu" tai entäs jos se onkin jokin ovi uuteen ulottuvuuteen jota me tylsät aikuiset ei vaan nähdä....? Tiedäppä tuota, lapset näet näkevät selvästi enemmän asioita kuin me suppeammin asiat hyväksyvät.

Nyt voisin kyllä ottaa ja tehdä jotain enemmän järkevää kuten täyttää loput vaipat. Tuossa lattialla on vaippa- ja imuvuori joka odottaa siloittajaansa. Se vaan on niin pehmeä, että Jimikin sinne haluaa sukeltaa niin... ei, mä olen oikeasti vaan LAISKA! :D Siksi ne siinä lojuvat e-del-leen!

Ihanaa kirjoittaa, tämä on oikeasti todellakin ihanaa!! Kiitos jos olet jaksanut lukea ja jätä ihmeessä jokin "äänimerkki" niin tiedän ettei tämä mennyt ihan hukkaan ;) Okei, vaikka kukaan ei lukisi niin ei tämä hukkaan mene, sainpa ainakin antaa nakeille liikuntaa.

-Miuski vaan kaikille :)



9. toukokuuta 2013

Kuka lukee blogia?

Katselin, että blogilla ihan aikuisten oikeasti on seuraajia. Mä olen ollut huono päivittämään tänne mitään, kun naamakirjassa tulee jupistua jos mitäkin. Pistän niin aamukuulumisia kuin päivän polttavia ja iltojen pulinoita, mutta tänne en. 

Toisaalta mä mietin, että ketä oikeasti kiinnostaa mun elämä, mun apinat ja mun vaippahöpinät?

Mitä siis haluaisitte tänne muuta kuin vinkin silloin ja toisen tällöin? 

Palvelin kaatunut

Meikäläisellä ei ole enää pientä vauvaa, mutta tältä tuntuu tänään. Mikään ei nappaa, motivaatio on kadoksissa. Ei huvita tehdä mitään eikä huvita olla tekemättäkään mitään, aikamoinen ongelma.

Jos joku näkee mun motivaationi juoksevan ohitseen - ota kiinni ja laita tänne viestiä niin katsotaan miten me saadaan se takaisin kotiin. Mä pelkään, että sillä on jo orpo olo...



Pakko on pistää vielä tämä kevennykseksi tännekin, mua on hihityttänyt tämä tässä nyt hetken verran ja jotenkin kierossa mielessäni kuvittelen, että voisi olla sama teho muidenkin kohdalla. Kiitos vaan kaveri joka naamakirjassa jaoit :D